maanantai 23. tammikuuta 2017

Tässäkö Suomen pienin hotelli?

Hotel Kauttua - enemmän kuin huone

Hieman Kauttuan Ruukinpuistosta sivussa, mutta lyhyen kävelymatkan päässä alueen nähtävyyksistä, Kauttuan Yritystalon ja Amcorin kupeesta löytyy ehkäpä Suomen pienin hotelli - Hotel Kauttua. 1940-luvulla rakennettu tila on toiminut mm. Euran Paperin konttorina, tehtaan myymälänä ja jopa työvoimatoimistona. 

Mielenkiintoisimmat tarinat ovat varmasti ajalta, jolloin rakennus toimi portinvartijan huoneistona. Päivittäinen jono kulki portinvartijan kodin läpi, aina työntekijöiden kulkiessa töihin ja töistä pois. Hotellilla pääsetkin tutustumaan alueen historiaan mm. valokuvien myötä ja hotelli on halunnut säilyttää Kauttuan historiaan vahvasti kuuluvan teollisen vaikutteen, joka jatkuu tänäkin päivänä.


Hotelli tarjoaa asiakkailleen kodinomaista majoitusta lisäpalveluineen. Kaksi makuuhuonetta, keittiön, olohuoneen/työhuoneen ja suihkun, sekä wc:n sisältävä pieni huoneistohotelli varataan aina kokonaisuudessaan, yöpyy tilassa sitten yksi tai useampi henkilö. Vuoteita on neljä, lisäksi saatavilla on kaksi lisävuodetta.

Alunperin ajatuksena oli teettää makuuhuoneisiin lukot, jolloin hotellissa voisi majoittua kaksi erillistä paria ja muut tilat olisivat yhteiskäytössä. Ajatuksesta kuitenkin luovuttiin, sillä usein, varsinkin suomalaiset matkailijat, toivovat yksityisyyttä ja omaa rauhaa. Toisaalta nykypäivän trendi ulkomaisten matkailijoiden suhteen on tarjota mahdollisimman kodinomaista majoitusta, jolloin kulttuuriin tutustuminen on helppoa ja yhteisöllisyys on jopa toivottavaa. 


Matkailijoilla on käytössään langaton internet-yhteys, kaksi polkupyörää, sekä arkisin aamiainen viereisellä Antell-ravintola Amcorilla. Viikonloppuisin hintaan sisältyy aamupalatarvikkeet hotellin omassa keittiössä. Matkailijoita hemmotellaan toisinaan paikallisen Yrttipajan tuotteilla ja esimerkiksi hääpareja muistetaan kuohuvalla, sekä ruusun terälehdillä. 

Hemmottelua varten saatavilla on lisäpalveluina mm. hierontaa ja erilaisia kauneushoitoja, joita yhdistelemällä saa illasta/yöstä loihdittua unelmiensa loman - paon arjesta - vaikka ihan paikkakuntalaisellekin. Alueen omien tapahtumien ja esim. Porin Jazzien aikaan hotelli kannattaa varata hyvissä ajoin. 


Pieni hotelli tarjoaa enemmän kuin pelkän, välillä ahdistavankin, hotellihuoneen. Käytössä on työskentely- ja oleskelutilaa, sekä oma keittiö. Hotellissa on huomioitu alueen historia ja se tarjoaa persoonallista majoittumista. 

Esillä on Amcorin valmistamia pakkauksia ja ikkunoita verhoavat Alvar Aallon suunnittelemasta Siena-kankaasta ommellut verhot. Aallon arkkitehtuurista kiinnostuneet matkailijat voivat poiketa näin talviaikaan lauantaisin klo 11-15 Terassitalon opastettuun näyttelyyn (pääsymaksu 5 euroa). 


Kauimmat majoittujat ovat tulleet hotelliin Uudesta-Seelannista ja Japanista, Eurooppalaisten ollessa yleisimmät varaajat ulkomaan matkailijoista. Komennusmiehet ja työmatkalla muuten olevat henkilöt varaavat hotellia mielellään, sillä mahdollisuus työskennellä hotellilla majoittumisen yhteydessä on selkeä valtti ja yhtenä lisäpalveluna on Yritystalolta varattavissa olevat neuvottelu/kokoustilat.



Tervetuloa Hotel Kauttuaan

Hotel Kauttua | Luvalahdentie 1, 27500 Kauttua | puh.  +358 41 503 7688

3 kommenttia:

  1. Ja mitäköhän tämmönen luksus hotellihuoneisto maksaa /vrk??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. http://www.hotelkauttua.fi/varaus.html

      Poista
    2. Tarkemmat tiedot löytyvät tosiaan hotellin omilta nettisivuilta.
      http://www.hotelkauttua.fi/index.html

      Poista

Kiitos kommentistasi