sunnuntai 2. heinäkuuta 2017

Tehdään yhdessä taidetta

Kauttuan Ruukinpuistossa on nähtävillä jälleen upeita, erilaisia näyttelyitä. Taide on yksi alueen vetonauloista - arkkitehtuurin ohella - persoonallisine näyttelytiloineen. Ruukinpuiston Taidelauantaina 1.7 alue loisti auringonvalossa ja loi upeat puitteet kulttuurinnälkäisille kävijöille. Taiteilijoita oli paikalla näyttelytiloissaan kertomassa taiteestaan ja kesän näyttelyistään ja vieraskirjoihin kertyikin nimiä kiitettävä määrä.

Suomen itsenäisyyden juhlavuoden teemana on yhdessä. Tapahtuman oheisohjelmaksi valikoituikin yhteisötaiteen tekeminen, jolloin kävijät pääsivät maalaamaan teoksia, nuoren, lahjakkaan taiteilijan Pauliina Linjaman johdolla Tallinmäellä ja piirtämään katuliiduilla Sepäntien asfalttiin.

Ennen tapahtuman alkua paikalle saapui, Tuiskulan Kotikolossa nyt heinäkuussa näyttelyään pitävä, Urpo Martikainen, joka aloitteli teosta yhdessä Pauliinan kanssa.