lauantai 19. joulukuuta 2015

Valoa pimeään

Viime sunnuntaina järjestetyt Tallinmäen Joulumarkkinat ovat onnellisesti ja onnistuneesti ohi. Kävijöitä saapui paikalle ennätysmäärä ja tunnelma oli jälleen loistava. Lämmin kiitos kaikille tapahtumaan osallistuneille. 

Päivän monipuolinen ohjelma huipentui klo 17 Pyhäjärvi-instituutin pihalla tapahtuneeseen Lucia-neidon kruunaukseen. Kunnanjohtaja Juha Majalahti kruunasi Anni Vallinin, Ruukinpuiston ja koko Euran, valoa tuovaksi neidoksi, juhlallisin menoin. Euran Työväen Laulajien saattelema Lucia-kulkue matkasi Tallinmäelle joululauluja laulellen.




Lucia-neito kynttilätyttöineen vieraili maanantaina ja tiistaina alueen vanhainkodeilla ja päivätoimintayksiköissä tuoden iloa ja valoa Joulun odotusaikaan. Vierailujen aikana Lucia lausui runon, laulettiin joululauluja ja muisteltiin lapsuus/nuoruusaikoja muistelulaukun avulla. 

Raija Ääriltä lainaksi saatujen vanhojen esineiden joukossa oli mm. kahvipannu, piparimuotti, esiliina, alushousut, joulukortteja ja jopa vanhoja kahvinpurujakin. Vierailut olivatkin koko Joulumarkkinoiden palkitsevin osuus. Oi kuinka kiitollisia vanhukset olivatkaan lyhyestä yhteisestä hetkestä ja kuinka paljon esineet toivatkaan muistoja mieleen :)

Lucia-neidon lisäksi Tallinmäellä saattoi nähdä tietenkin itsensä Joulupukin, joka ennätti paikalle kiireiltään. Korvaan kuiskuteltavat viime hetken lahjatoiveet ennättivät vielä Korvatunturin lahjapajalle toteutettaviksi.




Vinnarin Tornipoikien esitys ei jättänyt ketään kylmäksi tänäkään vuonna.




Taustalla Annette Juuselan maalaamat Maria ja Joosef kauniissa seimiasetelmassa toivat mieleen Joulun sanomaa Jeesuksen syntymäjuhlana. 




Jouluiseen asuun sonnustautunut Sepi-poni sai ennätysmäärän lapsia ajelutettavakseen.





Tallinmäellä riitti katseltavaa ja ostettavaa ihan jokaiselle. Muurinpohjaletut maistuivat niin pienille kuin vanhemmillekin herkkusuille ja Herkkupuoti tarjosi ostettavaa myös kotiin vietäväksi. Joulumuorin puuro ja Lucian pöytä houkuttelivat istumaan toviksi ja nauttimaan illan hämärästä hetki hengähtäen.






Joulu on jo ovella ja myös Tallinmäki hiljenee Joulun viettoon. Ensi vuonna on luvassa paljon niin vanhoja, kuin uusiakin tapahtumia, joihin olette kaikki tervetulleita. 

Kauttuan Ruukinpuiston väki toivottaa kaikille oikein rauhallista Joulua ja onnea vuodelle 2016




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi